
Peli: FC Fläsä United vs. Team Winger
Tulos: 2 - 4
Aika ja paikka: Välivainion kenttä, 10.06.2008 18:00
FCFU:n kevätkauden viimeinen ottelu oli uskomatonta taistelua A-lohkon voitosta Team Wingerin ja ajan välillä. Matsia ennakoitiin äärimmäisen kovatasoiseksi Wingerin pidettyä nollat omassa päässä kahden ensimmäisen ottelun ajan. Varmojen, nimettömien huhujen mukaan kanansiipijoukkue koostuu pääosin ostetuista ammattipelaajista, mutta valmennusportaan luottamus omiin pysyi korkealla. "Meillä on tonnistollinen ylivoima, sillä jyrätään", kommentoi ennen pelin alkua tavoittamatta jäänyt anonyymi valmentaja Matti M. (nimi muutettu). Itse matsissa Fläsän miehistö taipui ennennäkemättömän upeaan siltaan ja piti ottelun huippujännittävänä aina toisen peliminuutin puoliväliin saakka.
Fläsän puolustus oli vielä tissiunten mailla ja ottelua pelattu alle minuutti avausmaalin tipahtaessa siipiveikoille kuin yliopiston apuraha juopolle metroseksuaalille. Ilmiömäisen aloitustaktiikan mukaisesti FCFU pelasi kontrolloidusti kuin italialainen mutapainijoukkue, napsi palloja vastustajan pelaajille murhaavalla prosentilla ja keskittyi ydinosaamiseensa Määtän kanaeläimet -henkisessä puolustustrillerissä. Upeasti toteutettu alkunukahtaminen toimi kuin jekkupeukku herätysjuhlilla ja kapakkamaailman kanasorsat hyytyivät totaalisesti muutaman ensiminuutin ja -maalin jälkeen. Vähitellen Fläsä nousi mitättömyydestä kohti heikkoa keskinkertaisuutta ja monityydyttämättömien ihrakolossien yritys palkittiin valtaisilla yhden miehen aalloilla Aatos "ei vittu onko seki" Langin (naapurin nimi muutettu) töräyttäessä pelivälineen vastapuolen verkkoon. Osuma jäi ensimmäisen puoliajan viimeiseksi ja tauolle lähdettiin melkein tasamaalisessa, kutkuttavan jännittävässä 3-1 -tilanteessa.
Aatos "ei vittu onko seki" Lang kiitää vimmatusti - eivvv... onko tuo sittenki Erno?
Toisella puoliajalla nähtiin kentällä uudistunut, mutta täysin totutunkaltainen Fläsä. Syöttöjen onnistumisprosentti hipoi nollaa kreikkalaisen lomarakastajan etäisyydeltä ja vastapuolen räpyläpäät olivat lähes hätää kärsimässä. Nahkarakastamisen dalailamat jyräsivät kolminumeroisten rasvaprosenttiensa voimalla ja pakottivat Wingerin kiljukojootit puolustamaan omaa maaliaan tarkemmin kuin heteron mainettaan. Prässi tuotti tulosta Matti "taasko se on tuolla" Vähäkainun (paino muutettu) noustessa punanenien puolustuksen ohi, pakottaen vastustajan maalivahdin rikkomaan keltaisen kortin ja rankkarin arvoisesti. Pontikankeittäjien jäähylle joutunut veskari korvattiin varamiehellä ja pallon taakse asettui itse kärkitoppari Vähäkainu. Nappulakengän ja nahkakuulan kohtaaminen oli hellä kuin puolustusvoimien hammaslääkäri, mutta käsittämätön tuulenpuuska tempaisi pallon mukaansa ja kuramahaiset viskinlipittäjät säästyivät lisänöyryytykseltä.
Välillä meni karateksi. Yllä tyylinäyte harmillisen aliarvostetusta kurkipotkusta.
Seuraavat viisi minuuttia olivat FCFU:n täydellistä hallintaa, jonka päätteeksi A. Lang (osoite muutettu) tuikkasi pallon toistamiseen Wingerin goatsefanien maaliin. Pyöritys jatkui loppuun asti ja päätösvihellyksen kajahtaessa tunnelma oli huikaiseva. "Ollaanpa ainoa joukkue, joka on tehnyt noita vastaan maalin - ja vieläpä kahdelle eri vahdille", iloitsi joukkueen armoitettu tilastonikkari Heikki "niin kuiva että pallihiki on pölyä" Laine (kosteusprosentti muutettu) ja kirmasi kesätauolle kietomaan hamsteria ilmastointiteippiin.
FC Fläsän mahtisonnit siirtyvät kahdeksi kuukaudeksi kesälaitumille ja kausi jatkuu jälleen elokuussa.